Näihin päiviin asti on sinnitty vihan voimin. Mies on saanut kylmää kyytiä. Olen sylkenyt silmille kaiken kärsimäni vääryyden. Hän on ottanut raivoni vastaan yllättävän tyynesti.

Koko syksyn kysyin, onko sinulla uusi rakastettu. Hän kielsi, sanoi haluavansa minut takaisin. (En ymmärrä, miksi, koska olin mahdoton.) Tiesin jotakin olevan meneillään. Mies sanoi minun olevan vainoharhainen.

Avioero astui voimaan joulukuun alussa. Mies ei olisi halunnut allekirjoittaa paperia.

Joulun aikaan selvisi, että hänellä on ollut suhde kesästä asti. Ratkesin täysin. Itkin päivät ja yöt, en syönyt, en voinut puhua miehelle. Lopulta kuitenkin laitoin tekstiviestin, että yritetään elää sovussa. Hänellä on oikeus uuteen rakkauteen.

Mustasukkaisuus vääntää vatsaa. Ajattelen uuden naisen saavan miehestä kaiken sen ihanan ilon, johon rakastuin. Haaveet, intohimon ja hyvän energian. Joskus heiveröinen järjen ääni  muistuttaa, että mies on humalassa lähes joka ilta ja viikonloppuisin aamusta iltaan. Nainen on erään tuttavani mukaan myös alkoholisoitumassa hyvää vauhtia.  Eli tulevaisuus ei näytä realistisessa valossa ruusuiselta, mutta... ja mitä väliä.

Niinpä minä vinguin seksiä ja sain sitä yli vuoden kuivan kauden jälkeen. Nyt kuvittelen, että voisimme vielä elää yhdessä. En ymmärrä, miten, mutta ei tässä olekaan kyse ymmärtämisestä vaan järjettömyydestä. Mielen tasapainottomasta temppuilusta.