Lapset ovat isänsä luona kahtena yönä viikossa. Silloin mies ei juo. Jos oluttölkin korkki sihahtaa, lapset pinkovat äidin luo. Näin on sovittu ja se on pitänyt. Siitä olen onnellinen.

Niinpä olen alkanut notkua noina arki-iltoina baareissa yksin. Ehkä haluan vain kuulua laumaan. Otan vastaan viinilasillisen, kun tarjotaan, juttelen iloisesti ja harjoittelen flirttailua. Kun totuuden hetki koittaa ja mies ehdottaa jatkoja tai laittaa kätensä lanteilleni, siirrän käden ystävällisesti pois, kiitän kivasta illasta ja pinkaisen kotiin, omaan pesään. Tupisen itsekseni, miksi en kykene kepeään seikkailuun ihan vain kokeilemaan, miltä tuntuu vieras kosketus, miltä tuoksuu vieras iho.

En ole sammaloitunut umpeen. Kun mieheni, siis entinen, kosketti minua viikko sitten, muistin, miten ihana leikki ja ajanviete aikuisille on annettu. Mikään ei olisi riittänyt. Se oli tuttua ja täydellistä.

En ollut viaton neitsykäinen, kun rakastuin mieheeni, mutta nyt tunnen itseni koskemattomaksi. Minuun ei vieras saa koskea. Tämän periaatteen mukaan jään ikuisesti yksin.